Karjalan kielen kurssi  (ZIS221)

HY 2011, 2013

Miikul Pahomov                                              

                                                                                       
 

 
Aunuksenkarjalan tutkimuksen ja kirjallisuuden historia

(Opetusmoniste)

 

Aunuksenkarjalan tutkimuksen ja kirjallisuuden historiaa ja usein myös sen kielitieteellisiä kysymyksiä on perinteisesti esitetty muun karjalan yhteydessä. Karjalankielistä kirjallisuutta ja karjalan kieleen kohdistunutta tutkimusta ovat kirjoituksissaan eri aikoina ja eri näkökulmista käsitelleet E. V. Ahtia (Karjalan Kirja, 1910 jne.), Iivo Härkönen (Toukomies, 1925 jne.), Eino Leskinen (Suomen heimo, 1936 jne.), Aleksandr Barantsev (Pribaltijsko-finskoje jazykoznanije, 1967 jne.), Ludmila Markianova (Glagol’noje slovoobrazovanije v karel’skom jazyke, 1986 jne.), Pekka Zaikov (Punalippu, 1990 jne.), Helvi Inno (Karjalan Sanomat, 1992 jne.), Esa Anttikoski (ks. Karjalaine lehyt -nettisivua), Natalia Tshikina (Karjalankielisen kirjallisuuden nykytilanne Karjalan tasavallassa, 2006 jne.), Jevgeni Klementjev (Karjalazet, 2008 jne.), allekirjoittanut (Carelia, 2004 jne.) ym.

 

Sen lisäksi kyseistä aihetta on tavallisesti lyhyesti esitetty kieliopillisissa ja eräissä muissa teoksissa. Oheinen katsaus osittain nojautuu yllämainittujen tutkijoiden teoksiin, mutta kokonaisuudessa se perustuu tekijän omaan Aunuksenkarjala-bibliografiaan, mikä on lyönyt leimansa selostuksen muotoon.

 

 

Osa 1. Aunuksenkarjalan vanhimmat kirjalliset muistot

 

1400-luvun lopussa Novgorodin ruhtinaskunta liitettiin Moskovaan. Sen yhteydessä ruvettiin pitämään erilaisia verotusta koskevia kirjoja, jotka sisältävät aunuksenkarjalaisia henkilön- ja paikannimiä. Äänisen viidenneksen Aunuksen pogostan kirjurinkirjat 1500–luvulta ovat aunuksenkarjalan vanhimpia tunnettuja kirjallisia lähteitä:

 

Pistsovyje knigi Obonezhskoj pjatiny 1496 g. i 1563 g. Leningrad 1930.

Pistsovaja kniga Zaonezhskoi poloviny Obonezhskoi pjatiny 1582/83 gg.: Zaonezhskije pogosty /  Äänisen pogostien kirjurinkirja 1582/83. - Asiakirjoja Karjalan historiasta 1500- ja 1600-luvuilta III. Joensuu-Petroskoi 1993.

 

Vuosina 1786–1789 Pietarissa julkaistiin P. S. Pallasin ”koko maailman kielten vertaileva sanakirja” (Linguarum totius orbis vocabularia comparativa), jonka aineisto käsittelee kaksisataa kieltä. Niiden joukossa ovat suomen ja viron ohella karjalan ja aunuksen kielet, joista kummastakin sanakirjassa on esitetty 285 sanastollista esimerkkiä. Myöhemmin Pallasin sanakirjasta otettiin toinen täydennetty laitos, joka ilmestyi venäjänkielisellä nimellä Sravnitel’nyi slovar’ vseh jazykov i naretshij (Pietari 1790–1791). Huomattakoon, että jo silloin tehtiin erotus varsinaiskarjalan ja aunuksen välillä.

 

Pallas, P. S. Linguarum totius orbis vocabularia comparativa. – Sectio prima: Linguas Europae et Asiae. Petropoli 1786–1789.

Pallas, P. S. Sravnitel’nyi slovar’ vseh jazykov i naretshij po azbutshnomu porjadku raspolozhennyi. V Sanktpeterburge 1790–1791.

 

Erään yliprokuraattori ruhtinas Golitsynille osoitetun kirjeen mukaan 1773 metropoliitta Gabriel oli määrännyt Poventsasta Pietariin saapuneen pappiskokelaan kääntämään Herran rukouksen, uskontunnustuksen ja lyhyen siveysopin aunuksen kielelle. Käännösten tarkistamiseksi metropoliitta kutsui koolle muutamia Pietarissa asuvia aunukselaisia kauppiaita. Näiden käännösten kohtalosta ei ole tietoa, mutta niillä voi olla yhteyttä seuraavaan merkittävään tapahtumaan.

 

1800-luvun alussa Pyhän Synodin siunauksella julkaistiin erikielisinä laitoksina muutamien rukouksien ja lyhyen katekismuksen käännös, joka ilmestyi venäjänkielisellä nimellä Perevod nekotoryh molitv i sokraštšennago katehizisa. Tekstit ovat ilmeisesti samoja, jotka on halunnut käännettäviksi metropoliitta Gabriel. Tämä kirja oli käännetty muutamille Venäjällä asuvien kansojen kielille, mm. tataarin, tšuvassin sekä suomalais-ugrilaisiin kieliin kuuluvien udmurtin, mordvan, marin ja karjalan kielille. Vuonna 1804 Pietarissa painettiin kaksi karjalankielistä laitosta - toinen tverinkarjalaksi ja toinen aunuksen kielellä:

 

Perevod nekotoryh molitv i sokrashtshennago katehizisa na Olonetskoj jazyk. V Sankt-Peterburge pri Svjateishem Pravitel’stvujushtshem Sinode, 1804.

 

Tätä tapahtumaa pidetään karjalankielisen kirjallisuuden alkuviehkana. Kyseinen kirja sisältää kolme ortodoksista perusrukousta: Herran rukouksen, uskontunnustuksen ja Iloitse, Jumalan Äiti -veisun sekä lyhyen katekismuksen, johon kuuluu 31 kysymystä ja vastausta. Nämä tekstit on painettu rinnakkain venäjän tai kirkkoslaavin ja karjalan kielillä. Karjalankieliset tekstit on kirjoitettu kirkkoslaavilaisin kirjaimin ja numeroin, joihin lukijaa tutustuttaa kirjan alkuosa. Täten tätä kirjaa voidaan pitää myös eräänlaisena aapisena.

 

Kirjan aunuksenkielisessä laitoksessa julkaistu Malittu Jumalan eli Herran rukouksen käännös kirjoitettuna latinalaisin kirjaimin näyttäisi seuraavalta:

 

Tatto meijän, sinä olet taivahal, i pyhitäh nimi sinun, i tulov carstva sinun, i lienov valdu sinun, kui taivahal i mal, leiby meijän heitelematoi anna meile nygoi, i jäta meile velgat meijän, kui i myö heitammö velguniekoin meijän, i elä vie meidu pahah, i pästa meidu ovnahas.

 

Seuraavaksi saman rukouksen tverinnös Perevodin karjalankielisestä laitoksesta:

 

Tuatto miän, kumbane olet taivahašša, ana hyvättiecov nimi šivn, ana tulov kuningaš šivn, ana lienöv vällä šivn, kuin taivahašša, niin i muailmalla, anna meilä leibiä jogopäivällistä nytten i jätä meilä miän vellat, kuin i myö jättälemmä miän velganiekoila, i elä meidä viä muanitukšeh, a piäšša meidä pahašta.

 

Aunuksenkielinen laitos edustaa lyydin vaikutuksen alaisia aunuksen kaakkoismurteita, joiden äänneopille ovat ominaisia mm. š:lliset ja ž:lliset muodot, esim. paištih pagižijat ’puhuivat profeetat’. On mielenkiintoista, että aunukselaisessa tekstissä esiintyy Kristuksen muinainen karjalaisnimi – Syndy. Synnynmua on joulukausi, aika joulusta loppiaiseen.

 

Sosiaalipoliittisten syiden vaikeuttama kirjaimiston valinta on aina kuulunut karjalankielisen kirjallisuuden pääongelmien piiriin. Nykyään käytännöllisesti kaikki karjalankieliset teokset ja aikakausjulkaisut ilmestyvät latinalaisin aakkosin painettuina, kuten mm. 2003 julkaistu Uuzi Sana – Uuden Testamentin täydellinen käännös aunuksen kielelle. Vaikka ensimmäiset karjalankieliset kirjat julkaistiin kyrillisellä kirjaimistolla, niiden tärkein merkitys on siinä, että 1800-luvun alussa karjalaisten kieli on siirtynyt suullisesta muodosta kirjalliseen – silloin oli laskettu perusta omakielisen kirjallisuuden ja kirjakielen kehittämiselle.
 

Karjalan kieltä opetettiin 1829 perustetussa Petroskoin pappisseminaarissa. 1872 karjalan kielen opetus seminaarissa oli lakkautettu tarpeettomana, mutta 1909 oppiaine otettiin jälleen käyttöön. 1900-luvun alussa Aunuksen läänin karjalaiskylissä jumalanpalveluksia toimitettiin osittain karjalaksi: karjalan kielellä luettiin evankeliumia, Herran rukousta ja saarnoja. Karjalaiset suhtautuivat näihin palveluksiin hyvin myönteisesti.

 

1824 Anders Johan Sjögren teki tutkimusmatkan, jonka lopussa hän retkeili Aunuksen läänin länsiosassa ja tutkiskeli karjalaisia. Samalla matkalla hän löysi lyydiläiset ja vepsäläiset. Sjögren ei ole julkaissut karjalan kieltä koskevia tutkimuksiaan semmoisinaan, mutta muissa tutkimuksissaan hän käytti keräämänsä karjalankielistä aineistoa. Sjögrenin aunuksenkarjalaksi kääntämä Herran rukous julkaistiin mm. seuraavassa saksankielisessä juhlakirjassa:

 

Sjögren, A. J. Herran rukouksen käännös aunuksenkarjalaksi. - Das Gebet des Herrn in den Sprachen Russlands. Sanktpeterburg 1870.

 

Myöhemmin A. Alqvist julkaisi saman käännöksen Kielettäressä 1872 (2. vihko).

 

1841 Elias Lönnrot kävi aunuksen puhuma-alueella. Kirjessään Sjögrenille 21.03.1841 hän kertoo saman vuoden alussa tutkineensa aunuksen murretta Salmilla, Tulemajärvellä, Veskelyksessä ja Säämäjärvellä. Säämäjärven papilta hän kertoo saaneensa aunuksenkielisen katekismuksen käännöksen vuodelta 1804. Lönnrot piti aunuksenkarjalaa suomen murteena ja kirjoitti mainitussa kirjeessä lähteneensä ”aunuksen suomalaisten” luo. Niinpä karjalankieliset kalevalamittaiset runot heti muistiin merkitessään hän muutti suomenkieliseen asuun. Täten Kalevalaa pidetään sekä suomalaisten että karjalaisten kansalliseepoksena, koska suurin osa sen runoja Lönnrot on kerännyt Rajantakaisessa Karjalassa. Lönnrotin Suomalais-Ruotsalaisessa Sanakirjassa on mukana myös puhtaasti aunukselaisia sanoja, joiden kirjoitustapa on kuitenkin melkoisesti suomalaistettu:

 

Elias Lönnrotin matkat I-II. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1902.

Lönnrot, Elias. Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja I-II, Helsinki 1874, 1880.

 

Lönnrotin jälkeen Aunuksen mailla (mm. Säämäjärvellä) ovat käyneet myös muut kansanrunojen kerääjät, mm. 1845 D. E. D. Europaeus, jonka merkintätapa oli hyvin lähellä suomea, ja 1871 A. A. Borenius, jolta on saatu huomattavan tarkempia aunuksen kielennäytteitä. Heidän keräämiään ja muita aunukselaisrunoja on julkaistu Suomen Kansan Vanhat Runot -sarjan 2. ja 7. osassa:

 

Aunuksen, Tverin- ja Novgorodin-Karjalan runot. Julkaissut A. R. Niemi. – Suomen Kansan Vanhat Runot II. Helsinki 1927. http://dbgw.finlit.fi/skvr/skvr.phtml

Raja- ja Pohjois-Karjalan runot. Julkaissut A. R. Niemi, K. Krohn ja V. Alava. – Suomen Kansan Vanhat Runot VII, 1-5. Helsinki 1929 - 1933. http://dbgw.finlit.fi/skvr/skvr.phtml

 

 

Osa 2. Arvid Genetz ja aunukselainen kirjallisuus 1800-luvun lopussa

 

Genetz, Arvid: Tutkimus Aunuksen kielestä. Kielennäyteitä, sanakirja ja kielioppi. Helsinki 1884.

 

A. A. Boreniuksen kanssa kansanrunouden keruumatkaan 1871 on osallistunut kielentutkija Arvid Genetz, jota pidetään karjala-aunuksen ja lyydin tutkimuksen varsinaisena alkuunpanijana. Genetzin Tutkimus Aunuksen kielestä (1884) on sisältänyt kieliopin ohella kielennäytteitä ja sanakirjan. Genetzin tutkimuksesta on heijastunut 1800-luvulla (ks. Katekismus 1804) ja sitä ennenkin (ks. Pallasin sanakirja) hallinnut käsitys, jonka mukaan aunus on ”samanlainen itsenäinen välimuoto vepsän ja karjalan välillä, jommoinen vatja on viron ja suomen välillä” (s. V). Genetzin julkaisemat varsinaiskarjalan, aunuksen ja lyydin tutkimukset jäivät pitkäksi aikaa ainoiksi. Genetzin ansiosta kaikki ims:sten kielten tutkijat (mm. E. N. Setälä) ovat ottaneet tutkimuksissaan karjalan kielen huomioon ja käyttäneet sitä vertauskohtana.

 

1800-luvun loppupuoliskolla ilmestyi uusia aunuksenkielisiä kirjoja. 1870 Pietarissa painettiin E. I. Tihonovin toimittama karjalais-venäläinen rukouskirja ortodoksikarjalaisia varten. Tämä rukouskirja, joka edustaa aunuksen kieltä, on julkaistu venäjänkielisellä nimellä:

 

Tihonov, E. I. Karel’sko-russkij molitvennik dlja pravoslavnyh karelov. Sanktpeterburg

1870.

 

1870-luvulla on ilmestynyt sääntökirja maalaispoliiseille Prikoazu (käskendu) policeskoi sotskoile i kymmenniekkoile, jonka kielimuodon Genetz sanoo horjuvan aunuksen ja vepsän välillä. Kirjassa käytetty kielimuoto lienee lyydiä – kenties voimakkaan aunukselaisvaikutuksen alaista Saavan Prääsän murretta:

 

Nakaz politseiskim sotskim i desjatskim - Prikoazu (käskendu) policeskoi sotskoile i kymmenniekkoile, 1871.

 

1882 Pietarissa painettiin aunuksen kielelle käännettynä Natshatki hristianskago pravoslavnago utshenija na karel’skom i russkom jazykah (Kristillisen ortodoksisen opin alkeet karjalan ja venäjän kielillä), eräänlainen oppikirja raamatunhistoriasta:

 

Natshatki hristianskago pravoslavnago utshenija na karel’skom i russkom jazykah. Sankt-Peterburg 1882.

 

Samoihin aikoihin tapahtui säämäjärveläisen Miron Smirnovin toiminta karjalaisen kansanperinteen tunnetuksi tekemiseksi. 1890 Pietarissa ilmestyi hänen venäjänkielinen matkakuvaus- ja runokokoelmansa Golos Korela (Karjalaisen ääni), jonka osia julkaistiin aiemmin 1860–1870-luvulla Aunuksen lääninhallituksen aikakausjulkaisussa ja eräissä muissa lehdissä:

 

Smirnov, Miron. Golos korela. Putevyja zametki i korel’skaja poezija. S.-Peterburg 1890.

 

387-sivuinen kirja Golos Korela sisältää matkamuistelmien ohella mm. karjalaisen kansanrunouden ja taiderunojen venäjännöksiä. Miron Smirnov on ensimmäinen jälkimaailman tuntema runoilija, joka kokeili kirjoittaa karjalan kielellä. Muutama aunuksenkielinen runonsa on viimeksi julkaistu kirjallisuusantologiassa Karjalan pagin (Petroskoi 2003).

 

1890-luvulla myös Nikolai Leskov julkasi Aunuksen läänin karjalaisten kansanrunoutta ja etnografisia kuvauksia Zhivaja starina (Elävää muinaisuutta) –aikakauslehdessä.

 

     Leskov, kansanrunoutta:

 

Leskov, Nikolai. Sepuoi Ilmalline... – Zhivaja starina, 1893, III 4, s. 546-553. [Lyydin kielellä]

Leskov, Nikolai. Zagadki korel Olonetskoi gub. – Zhivaja starina, 1893, IV, s. 532-540. [Lyydiä ja aunusta; Juho Kujola julk. myös Virittäjässä 1918 nimellä Aunuksen läänin karjalaisten arvoituksia ja sananlaskuja].

 

Leskov, etnografisia kuvauksia:

 

Leskov, Nikolai. Karjalazien usko karun vägeh (livvikse). Valmisti Vasilii Firsov. – Oma Mua 13.4.2000, N:o 15 (490).

Leskov, Nikolai. Paha henki karjalaisten uskomuksissa. – Carelia, 2000, N:o 2, s. 112-115.

Leskov, Nikolai. Sünnünmuanaigu Karjalas. Kiändi ven’an kielespäi (livvikse) da valmisti painettavakse Ol’ga Pokornaja. – Oma Mua 28.12.1996, N:o 52 (315).

Leskov, Nikolai. Tutkimusmatkalla Aunuksen kuvernementissa kesällä 1892. – Carelia, 2000, N:o 2, s. 109-111.

Leskov, Nikolai. Viändyöid. – Carelia, 2000, N:o 2, s. 116-117.

Leskov, Nikolai. Viänduoid. Svjatki v Korele. – Zhivaja starina, 1894, N:o 3-4. 

Leskov-Korel’skij, N. F. – Doklad o pojezdke v Olonetskuju guberniju letom 1892 goda. – Firsov, Vasilij. Nash Nikolai Leskov. – Sever, 1999, N:o 12, s. 145-147.

 

Leskov, aunuksen vaikutuksesta venäjään:

 

Leskov, Nikolai. O vlijanii karel’skogo jazyka na russkij v predelah Olonetskoi gubernii. – Zhivaja starina, 1892, n:o 4, otd. 2.

 

1892 lyydiläissyntyinen kirjailija Nikolai Leskov teki Aunuksen lääniin kansanrunouden keruumatkan, jonka jälkee hän julkaisi Živaja starina -aikakauskirjassa keskilyydiläistä ja aunukselaista kansanrunoutta sekä omia kuvauksiaan kansantavoista, jotka hän kirjoitti venäjäksi. Yksi hänen kuvauksista ilmestyi osittain lyydiläisellä nimellä Viänduoid. Svjatki v Korele (Živaja starina, 1894, N:o 3–4). Leskovin julkaisemista folkloreteksteistä huomattavin on Sepuoi Ilmallisesta kertova runo, jonka hän kirjoitti muistiin Partaniemen runonlaulajattarelta Kateriina Turulta. 1893 julkaistu Turun esittämä runo on osoittautunut kaikista tunnetuista kalevalamittaisista runoista pisimmäksi. Leskovin Pyhäjärveltä, Säämäjärveltä, Veskelyksestä ja Salmenniskasta keräämät ja julkaisemat arvoitukset ja sananlaskut Juho Kujola on julkaissut uudelleen Virittäjässä 1918.

 

 

Osa 3. Tutkimuksia ja kirjallisuutta 1900-1920-luvulla

 

Karjalaiset ovat perustaneet 1906 Suomessa Vienan Karjalaisten Liiton, jonka työtä jatkaa nykyään Karjalan Sivistysseura. Karjalaisten järjestäytyminen pakotti Karjalan venäläisen papiston ja koululaitoksen ryhtyä omiin toimiinsa.

 

1907 perustettiin Oikeauskoinen karjalainen pyhän Georgioksen veljeskunta, jonka toiminnan tuloksia pidetään kyseenalaisina tämän yhdistyksen kansalliskiihkoisen luonteensa vuoksi. Pyhän Georgioksen veljeskunta on kuitenkin ehtinyt kääntää ja julkaista lukuisia hengellisiä tekstejä aunuksen kielellä. Niiden joukossa ovat mm. evankeliumien käännökset, lyhyt pyhä historia ja rukouksia (Kratkaja svjaštšennaja istorija i molitvy na russkom i karel’skom jazykah, 1908), pyhän Georgioksen elämänkerta (Žitije Svjatago Velikomutšenika i Pobedonostsa Georgija na russkom i karel’skom jazykah, 1909) ja pyhän Johannes Krysostomoksen liturgia (Božestvennaja liturgija, iže vo svjatyh ottsa nešego Ioanna Zlatoustago na karel’skom naretšii dlja svjaštšennoslužitelei i pevtših, 1911). Veljeskunnan julkaisuja painettiin Viipurissa ja Petroskoissa sekä Pietarissa vuosina 1907–1914:

 

Izdanija Pravoslavnago Karel’skago Bratstva vo Imja Svjatago Velikomutshenika i Pobedonostsa Georgija / Karjalan Pravoslavnoin pyhä Jyrki-nimisen Veljesyhdistyksen dielot [= Oikeauskoisen Karjalaisen Pyhän Georgioksen veljeskunnan julkaisut]. Viipuri, Petroskoi, Pietari 1907–1914.

 

Vähemmän tunnetuksi on jälkipolville jäänyt Aunuksen läänin kansakoulujen opettajien toiminta lyydin, äänisvepsän ja aunuksen sanakirjojen aikaansaamiseksi. Kesäkuussa 1908 Petroskoissa pidettiin kansanopistojen tarkastajien kokous, jossa ilmeni, että monet maalaiskoulujen opettajat ovat tehneet omaan käyttöönsä sanaluetteloita ja jotkut heistä ovat valmistaneet sanakirjoja ja kielioppeja (Inno, Karjalan Sanomat 1.12.1992). Heidän joukossaan olivat venäläis-lyydiläisen sanakirjan (Pietari 1908) tekijä Mihail Georgijevski, venäläis-vepsäläisen sanakirjan (Pietari, 1909) tekijä Pavel Uspenski ja venäläis-aunukselaisen sankirjan (Viipuri, 1913) tekijä Viktor Korolev. Samoihin aikoihin venäjäksi kirjoitettuja aunuksenkarjalan kielioppeja ilmeisesti ei ole säilynyt (mts.).

 

Pavel Uspenski oli syntyjään Kalajoen vepsäläisiä ja hän toimi opettajana mm. Vieljärven koulussa. Aunuksen lääninhallituksen julkaisussa 1912 ilmestyi hänen kirjoituksensa äänisvepsän ja aunuksen suhteista, joka perustui Uspenskin omiin havaintoihinsa:

 

Uspenski, P. 1912: Karel’skij i tshudskoj govor v Olonetskoj gubernii. - Vestnik Olonetskogo gubernskogo zemstva 7, s. 13-15. [vertaileva tutkielma aunuksen ja äänisvepsän suhteesta]

 

1913 Viipurissa julkaistiin Viteleen koulun opettajan Viktor Korolevin venäläis-karjalainen sanakirja, jonka karjalankielinen aines edustaa Viteleen ja Riipuskalan aunukselaismurteita:

 

Korolev, Viktor. Russko-Karel’skij slovar’. Vyborg 1913.

 

Juho Kujola (ent. Ivan Lasarev, 1884-1963) oli syntyperältään Salmin aunuksenkielisiä karjalaisia. Kotimurteensa lisäksi hän tutki mm. lyydiä ja Sisä-Venäjän karjalaismurteita.

 

Kujola, Joh. Äänneopillinen tutkimus Salmin murteesta. (Eripainos Suomi-kirjasta). Helsinki 1910.

Kujola, J. Aunuksen läänin karjalaisten arvoituksia ja sananlaskuja. – Virittäjä 1918 [Nikolai Leskovin keräämä aineisto].

Virtaranta, Pertti. Juho Kujola, karjalan ja lyydin tutkija. – SKST 266. Helsinki 1960. [kielennäytteet s. 121-189].

 

Kujola julkaisi 1910 omiin havaintoihinsa perustuvan Äänneopillisen tutkimuksen Salmin murteesta. Tämä tutkimus sisälsi pääosan ohella myös venäläisten lainasanojen luettelon, ”Oudompien sanojen selitykset” -sanaston (16 sivua) ja kielennäytteitä (12 sivua). Kujola itsekin oli tärkeä aunusta osaava informantti. Pari vuotta myöhemmin ilmestyi Kai Donnerin tutkimus Salmin murteen fonetiikasta, joka perustui kokonaan Kujolan ääntämykseen:

 

Donner, Kai. Salmin murteen kvantiteettisuhteesta. – Suomi IV, 9; 1912.

 

Seuraavaksi Heikki Ojansuu julkaisi 1918 varsinaiskarjalan ja aunuksen yhtenäisen äännehistorian:

 

Ojansuu, Heikki. Karjala-aunuksen äännehistoria. – SKST 162. Helsinki 1918.

 

1900-luvun alussa alkoi Suomessa hyvin merkittävä karjalankielisen kirjallisuuden luomiskausi, joka kesti suunnilleen 1930-luvulle asti, jolloin taas Tverissä ja Karjalan tasavallassa otettiin käyttöön karjalan kirjakieli.

 

Härkönen, Iivo. Itäinen vartio. Lukuja vanhasta Karjalasta. Helsinki 1920.

Karjalan kirja. Toimittanut Iivo Härkönen. Porvoo 1910.

Karjalan kirja. Toimittanut Iivo Härkönen. Porvoo-Helsinki 1932.

Härkönen, Iivo. Karjalankielisestä kirjallisuudesta. – Toukomies, 1925, n:o 1, 2, 3, 8, 9; 1932, n:o 5, 6, 7.

 

Iivo Härkönen julkaisi karjalaisuutta ja karjalankielistä kirjallisuutta käsittelevät teokset. Härkönen on myös säämäjärveläisen Miron Smirnovin jälkeen toiseksi vanhin karjalankielinen taiderunoilija. Hänen varhaisin karjalankielinen runonsa ilmestyi 1901 Laatokka-lehdessä. Suistamolla syntynyt Iivo Härkönen oli ensimmäinen karjalainen lehtimies, joka rupesi kirjoittamaan lehtipakinoita karjalan kielellä. Ennen Härköstä 1800-luvun loppupuoliskolla karjalaissyntyiset kirjailijat – mm. mainitsemani aunukselainen Miron Smirnov ja lyydiläinen Nikolai Leskov – olosuhteiden vuoksi julkaisivat karjala-aiheisia kirjoituksiaan venäjäksi.

 

Suurin osa Härkösen runotuotantoa käsittelee hänen suomalaisten runojen mukaelma-käännöksiään lähinnä aunuksen vaikutuksen alaisella Suistamon eteläkarjalaiselle murteelle. Näitä mukaelmia Härkönen julkaisi tavallisesti lehdissä ja sitten kokosi runokokoelmiksi, joita häneltä ilmestyi muutama: Laululoi aunukselazil (1921), Nouseva heimo (1921), Kibunoi (1925) ja Kibunoi II (1927). Lisäksi häneltä ilmestyi lasten kuvakirja Aunuksen brihatšut. Teoksissaan Härkönen käytti latinalaista kirjaimistoa. Elämäntyöllään Iivo Härkönen on nostanut karjalan kielen uudelle kehitystasolle kohottamalla sen kauno- ja lehtikirjallisuuden kielen asemaan.

 

Härkösen aikalainen kielentutkija Edvard Vilhelm Ahtia (1867-1953) oli innokas karjalan kielen tutkija ja kehittäjä.

 

Ahtia, aunusta:

 

Ahtia, E.V. Sana livvin rahvahal. Viipuri 1907. [Vienan karjalaisten liiton lentolehtinen latinalaisella ja kyrillisellä kirjaimistolla 4 s.]

Ahtia, E.V. Opastus livviköil. Sortavala 1909. [Kyrillisellä kirjaimistolla, 15 s.]

Ahtia, E.V. Rodu da viero. 1910 [Kyrillisellä kirjaimistolla 3 s.]

[Ahtia, E.V.] Karjalastu virtty. Keräi V. Peiboi. Helsinki 1917. [16 s.]

 

Uuden Testamentin osien käännöksiä ”karjalan (livvin) kielel”, joita on julkaistu Sortavalassa ja Helsingissä 1912-1920 kyrillisellä kirjaimistolla:

 

Hospodan mejjän Iisus Hristan Pyhä Jevan’heli Lukaz. Karjalan (livvin) kielel. Sortavala 1912-1914. [Uusintapainos: Ortodoksinen Veljistö, Pieksämäki 1990]

Hospodan mejjän Iisusan Kristan Pyhä Jevan’heli Markus. Karjalan (livvin) kielel. Helsingi 1919-1920.

Pyhän Apostolan Ioannan Jumalantiedäjän enzimäine kerahmohine kirjaine. Karjalan (livvin) kieleh. Projekt. Helsingis 1917.

Pyhän Apostolan Pedrin kerahmohizet kirjaizet [1-2]. Karjalan (livvin) kieleh. Projekt. Helsingis 1917. [Uusintapainos: Ortodoksinen Veljistö, Pieksämäki 1990]

Pyhän Apostolan Poavilan kirjaine Kolossalaizil. Karjalan (livvin) kieleh. Projekt. Helsingis 1917.

 

Ahtia, aunuksenpohjaista yleiskarjalaa:

 

Hospodan mejjän Iisusan Kristan Pyhä Jevan’heli Ioannal. Karjalan (livvin) kieleh. Britanien da ulgomoaloin biebliekanzahmon koštal. Sortavala 1921.

Ahtia, E.V. Rahwahan kandeleh. Karjalan lauluo, virttä, soarnoa da tieduo. Viiburi-Porvoo 1922. [Latinalaisella kirjaimistolla, 141 s.]

Ahtia, E.V. Vieronvirzie. Karjalankieleh keändänyh E. V. Ahtia. Helsingi 1923. [Latinalaisella kirjaimistolla, 229 s.]

Ahtia, E. V. Karjalan kielioppi. Äänne- ja sanaoppi. Karjalan kansalaisseura. Suojärvi-Joensuu 1936. [Näköispainos 2009, Karjalan Kielen Seura]

 

Vuodesta 1907 Ahtialta ilmestyi useita pienikokoisia kirjoja aunuksen kielellä. Noudattaen edeltäjiensä tapaa hän on yleensä käyttänyt kyrillisiä aakkosia, joilla ovat painettu myös kaikki hänen kääntämänsä Uuden Testamentin osat.

 

Ahtia käänsi aunuksen (livvin) kielelle melkoisen osan Uutta Testamenttia: 3 evankeliumia - Luukkaan (Sortavala 1912), Markuksen (Helsinki 1920) ja Johanneksen (Sortavala 1921) evankeliumit sekä 4 apostolien kirjettä - Paavalin kirjeen kolossalaisille, Pietarin kirjeet 1-2 ja Johanneksen ensimmäisen kirjeen, jotka painettiin erillisinä vihkosina 1917 Helsingissä. Ortodoksinen Veljistö 1990 Pieksamäellä otti uusintapainokset muutamasta Ahtian käännöksestä.

 

Kieliasultaan Sortavalassa 1921 ilmetynyt Johanneksen evankeliumi poikkeaa Ahtian edellisten käännösten kielestä, joka edustaa lähinnä Säämäjärven pohjoisaunukselaista murretta. Johanneksen evankeliumia kääntäessään Ahtia lienee ensimmäistä kertaa muuttanut aunukselle ominaiset -u ~ -y –loppuiset nominimuodot -a ~ -ä –loppuisiksi, esim. händä myö ’hänen kautta’, inehmistä ’ihmistä’, (vrt. aunuksen händy myö, inehmisty).

 

Mainittakoon, että V. Petro käänsi Johanneksen evankeliumin myös Salmin murteelle:

 

Ioannan pyhä hyvä-sanelemine (jovanheli). – ks. Otteita evankeliumeista karjalankielellä. Toukomies, 1925, n:o 8-9, s. 108-109.

 

     Siviilisodan aikana 1918 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainossa julkaistiin käännettynä aunuksenkarjalaksi jalkaväen komppanian sotilasohjekirja, jonka kääntäjä pysyi tuntemattomana:

 

Opastuskirju. Helsinki 1918.

 

1922 Viipurissa ja 1923 Helsingissä ilmestyneet kaksi Ahtian kokoelmaa – Rahwahan kandeleh (kansanrunoutta) ja Vieronvirzie (suomalasten kirkkovirsien käänöksiä) – ovat aika merkittäviä karjalan kirjakielen kehityksen kannalta. Näissä teoksissa, jotka painettiin latinalaisin kirjaimin, Ahtia on tietoisesti tasoitellut aunuksen ja varsinaiskarjalan kielieroja yleiskarjalaisen kirjakielen aikaansaamiseksi. Ahtian ehdottama yleiskarjala rakentuu kuitenkin pohjoisaunukselaiselle pohjalle. Yleistykset koskivat enimmäkseen aunuksen -u ~ -y -loppuisia nominimuotoja, joiden asemesta Ahtia käytti varsinaiskarjalalle ominaisia -a ~ -ä –loppuisia muotoja, esim. akka, lasta, emändä (vrt. aunuksen akku, lastu, emändy). Ahtian ratkaisuihin on todennäköisesti vaikuttanut Iivo Härkösen kirjallinen tuotanto sekä Suomen karjalaisten kielitilanne: Suomessahan on perinteisesti puhuttu enimmäkseen aunusta ja sen vaikutuksen alaista eteläkarjalaa.

 

Ahtia kirjoitti Karjalan kieliopin, jonka alkusanat hän allekirjoitti elokuussa 1936 Helsingissä. Kielioppi perustuu Ahtian käsitteisiin karjalan yleiskielestä. Omana aineistonaan Ahtia on kieliopissa käyttänyt varsinaiskarjalan Suojärven sekä aunuksen Riipuskalan ja Säämäjärven murteiden aineistoa.

 

     Härkösen jälkeen on Eino Leskinen julkaissut artikkeleita karjalan kielen tutkimuksen ja karjalankielisen kirjallisuuden historiasta:

 

Leskinen, Eino. Karjalan kieleen kohdistuneesta tutkimuksesta. – Suomen Heimo 1936, N:o 16-20.

Leskinen, Eino. Karjalan kieleen kohdistuneesta tutkimuksesta ja harrastuksesta. Eripain. julkaisusta ”AKS:n tie”. Helsinki-Porvoo 1937, s. 237-273.

 

1933 Leskinen julkaisi tutkimuksen Tulemajärven murteen vokalismista, joka sisälsi liitteenä kielennäytteitä ja sanaluettelon. 1932-1936 Leskinen julkaisi myös Karjalan kielen näytteitä -sarjan, jonka toinen osa sisälsi aunuksen kielennäytteitä:

 

Leskinen, Eino. Tulemajärven murteen vokalismi. – Suomi V, 15; 1933.

Leskinen, Eino. Karjalan kielen näytteitä II. Aunuksen ja Raja-Karjalan murteita. – SKST 193. Helsinki 1934.

Leskinen, Eino. Itäkarjalaismurteiden näytteitä. – Helsinki-Tampere 1956, s. 1-18.

 

Karjalan kieli oli myös Lauri Kettusen kiinnostuksen kohteena. Tutkimuksissaan 1940 ja 1960 Kettunen oli kartoittanut aunukseen liittyvät tieteelliset ongelmat, joita jälkipolven tutkijat yrittivät ratkaista:

 

Kettunen, Lauri. Karjalaisen heimon ja "karjalan kielen" iästä ja alkuperästä. - Virittäjä 44 (1940).

Kettunen, Lauri. Suomen lähisukukielten luonteenomaiset piirteet. – SUST 119. Helsinki 1960.

 

 

Osa 4. 1930-luvun kirjakarjalan aika

 

1930-luvulla Tverin Karjalassa ja Karjalan tasavallassa julkaistiin kirjallisuutta ja järjestettiin kouluopetusta karjalan kiellä. 1931 Tverinkarjalassa otettiin käyttöön latinalaiseen kirjaimistoon perustuva tverinkarjalan kirjakieli. 1930-luvun loppupuolella neuvostoliittolaiset kielimiehet tulivat päätökseen yleiskarjalaisen kirjakielen tarpeellisuudesta. Niinpä 1937 Karjalan tasavallassa ja Tverissa oli tullut käyttöön kyrillisin aakkosin kirjoitettu yhteinen kirjakieli, jonka kausi päättyi 1940. 1930-luvulla Venäjällä painettiin karjalaksi n. 330 kirjaa, eniten kuitenkin opetus- ja käännöskirjallisuutta. Omaperäistä kirjallisuutta ilmestyi silloin huomattavasti vähemmän, ks. näytteitä antologiasta:

 

Karjalan pagin. Kauniskirjutuksen antologii. Sostaviteli: A. I. Mišhin, A. L. Volkov. Petrozavodsk 2003).

 

1930-luvulla aunuksenkarjalaksi kirjoittaneita kirjailijoita olivat mm. Krisun Miikul (Nikolai Hrisanfov), Jalmari Virtanen ja Kalle Jussila (Aleksandr Kirillov), jolta 1935 ilmestyi kaunokirjallinen kirjanen latinaisella kirjaimistolla:

 

Jussila, Kalle [Aleksandr Kirillov]. Parahan briguadan brigadiiru. Petroskoi 1935 [26 sivua].

 

      Suurin osa Karjalan tasavallan kirjoilijoita tavoitteli kuitenkin silloisen kirjakarjalan yleisnormia.

 

1930-luvulla kehittynyt kirjakarjala ja karjalaismurteiden tutkimus liittyy Dmitri Vladimirovitsh Bubrihin (1890-1949) nimeen, jota pidetään Karjalan tasavallan ja Venäjän suomalais-ugrilaisen tutkimuksen perustajana. D. V. Bubrih kirjoitti kirjakarjalan kieliopin (Grammatika karel'skogo jazyka, Petroskoi 1937), joka oli käytössä 1937-1940 ja perustui vienan ja aunuksen välisiin murteisiin – lähinnä tverinkarjalaan. Silloinen karjalan kirjakieli, joka oli takoitettu sekä Tverin että Karjalan tasavallan karjalaisten käytettäviksi, on saanut kovaa kritiikkiä kyrillisen kirjaimiston ja liiallisen venäläisten sanojen käytön takia, mutta kieliopin osalta Bubrihin tekemät yleistykset ovat hyvin onnistuneita.

 

Omissa teoksissaan Bubrih käsitteli mm. seuraavia kysymyksiä:

 

Bubrih karjalaisten ja karjalan kielen alkuperästä:

 

Bubrih, D. V. Karely i karel’skij jazyk. Moskva 1932. [karjalaiset ja karjalan kieli]

Bubrih, D. V. Proishozhdenije karelskogo naroda. Petrozavodsk 1947. [ks. myös Bubrih 2005]

Bubrih, D. V. O dvuh etnitsheskih elementah v sostave karel’skogo naroda. – UZLGU, 1947, N:o 105. Ser. vostokoved. nauk, vyp. 2, s. 114-122. [karjalan kansan koostumuksen kahdesta aineksesta]

Bubrih, D. V. Istoritsheskoje proshloje karel’skogo naroda v svete lingvistitsheskih dannyh. – Izvestija Karelo-finskoi nautshno-issledovatel’skoi bazy Akademii Nauk SSSR, 1948, n:o 3. [karjalan kansan historia kielentutkimuksen valaistamana ]

Bubrih, D. V. Russkoe gosudarstvo i sformirovanie karel’skogo naroda. – Pribaltijsko-finskoe jazykoznanie. Vyp. 5. Voprosy vzaimodejstvija pribaltijsko-finskih jazykov s inosistemnymi jazykami. Leningrad 1971, s. 3-22. [Venäjän valtio ja karjalan kansan muodostus]

 

     Bubrih, karjalan kielen tutkimusta:

 

Bubrih, D. V. Grammatika karel'skogo jazyka, Petroskoi 1937. [kirjakarjalan kielioppi - ks. myös Bubrih 2005].

Bubrih, D. V. Programma po sobiraniju materiala dlja dialektologitsheskogo atlasa karel’skogo jazyka. Komissija AN SSSR po sostavleniju dialektologitsheskogo atlasa karel’skogo jazyla. Karel’skij nautshno-issledovetel’skij institut kul’tury. Petrozavodsk 1937 (187 sivua). [= Karjalan kielen murrekartaston ohjelma. Murrekartaston komitea. Karjalan tutkimusinstituutti. Petroskoi 1937]

Bubrih, D. V.; Beljakov, A. A.; Punžina, A. V. Karjalan kielen murrekartasto. Toimittanut Leena Sarvas. – Kotimaisten Kielten Tutkimuskeskuksen julkaisuja 97. Helsinki 1997.

Bubrih, D. V. Pribaltijsko-finskoje jazykoznanije: izbrannyje trudy. Pod red. G. M. Kerta, L. I. Suvizhenko. Sankt-Peterburg 2005. [Ims. kielentutkimus: valitut teokset]

 

Bubrih aunuksen äännehistoriasta (mm. aunuksen foneettiset muutokset ja sibilantit karjalan murteissa):

 

Bubrih, D. V. K voprosu ob istoritsheskoi posledovatel’nosti fonetitsheskih sdvigov v livvikovskom naretshii karel’skogo jazyka. – Izvestija Karelo-finskoi nautshno-issledovatel’skoi bazy Akademii Nauk SSSR, 1948, n:o 1-2.

Bubrih, D. V. Svistjashtshije i shipjashtshije soglasnyje v karel’skih dialektah (K voprosu ob etnitsheskih elementah v sostave karel’skogo naroda). – Sovetskoje finno-ugrovedenije 1. Leningrad 1948, s. 129-159.

 

Niinpä 1920-1930-luvulla syntyivät kaksikin yleiskarjalaa: toinen oli käytössä Suomessa ja perustui pohjoisaunukseen, toinen taas Karjalan tasavallassa ja Tverissä. Sen pohjana oli tverinkarjala. Kutsuttakoon näitä kielimuotoja Ahtian ja Bubrihin yleiskarjaloiksi. Valitettavasti Ahtian ja Bubrihin ideat ja kokemukset yhtenäisen kirjakielen rakentamisesta jäävät noutamatta tänäkin päivänä, jolloin ”karjalan kieltä” yritetään elvyttää ja kehittää. Tosiasiassa karjalaiset edelleenkin puhuvat kolme eri kieltä: vienankarjalaa, eteläkarjalaa (tverinkarjala mukaan laskettuna) ja aunusta, ks.

 

Kunnas, Niina. Yksi, kaksi vai monta kirjakieltä? Vienankarjalaisten kanta kirjakielidebaattiin. – Virittäjä 110 (2006, n:o 2), s. 229-247.

 

Harvinaisuutena mainittakoon, että aunuksenpohjaista yleiskarjalaa esiintyy 2005 ilmestyneen ehtoopalveluksen käännösehdotuksen karjalankielisessä osassa (s. 63-73):

 

Ehtsluužb. Arkipäivän ehtoopalvelus ja rukouksia lyydin ja karjala-aunuksen kielellä: Käännösehdotus. Helsinki 2005.

 

Vasta vuonna 1997 julkaistiin Bubrihin aloittama Karjalan kielen murrekartasto, joka kuvaa Karjalan kielen murteiden fonetiikan, morfologian, syntaksin ja sanaston piirteitä. Karjalan tasavallan alueen aineisto on koottu vuosina 1930 ja 1937.

 

Bubrihin aikalainen N. A. Anisimov julkaisi 1930-luvulla koulukäyttöön tarkoitetun yleiskarjalan kieliopin ja aapisen, josta otettiin nelisen painosta 1937-1939. Sodan jälkeisinä vuosina hän tutki mm. Kotkatjärven murteen kielioppia:

 

Anisimov, N. A. Bukvari. Petroskoin linna 1937. [Bubrihin yleiskarjalaa]

Anisimov, N. A. Karel’skoin kielen grammatika. I cuasti. Fonetika i morfologija. Nepolnoin sredn’oin i sredn’oin školan ucebnikka. Petrozavodska, 1939. [Koulukielioppi, Bubrihin yleiskarjalaa].

Anisimov, N. A. Konetshnyje glasnyje i soglasnyje v formah nominativa edinstvennogo tshisla v karel’skom govore sela Kotkozero. – Sovetskoje finno-ugrovedenije V. Petrozavodsk 1949, s. 99-122. [Kotkatjärven murteen loppuvokaalit ja –konsonantit yks. Nom:n muodoissa]

 

 

Osa 5. Aunuksen Karjalaan kohdistunutta suomalaistutkimusta jatkosodan aikana ja sodanjälkeisinä vuosina

 

Jatko-sodan aikana ilmestyi suomalaisten tutkijoiden laatimia teoksia, joista osa oli luonteeltaan käytännöllisiä:

 

Hakulinen, Lauri; Kalima, Jalo; Uotila, T. E. Itä-Karjalan murreopas. Äänne- ja muoto-oppia, tekstejä sekä sanastoa. Helsinki 1942.

Laiho, Lauri. Eteläisen Aunuksen kansanperinteestä. Havaintoja keruuretkeltäni Kuujärveltä Alavoisiin. – Suomalainen Suomi, 1942, N:o 8-9, s. 448-459.

Lindberg, Carolus; Hautala, Jouko. Aunuksen asunnoilla. WSOY 1943.

 

Itä-Karjalan murreopas, joka oli tarkoitettu ”palvelemaan Itä-Karjalassa toimivia suomalaisia sotilaita, viranomaisia, opettajia ym.”, käsitteli karjalaa suomen murteena. Sanaston ja lyhyen kieliopillisen kuvauksen ohella se sisälsi pienen osan kielennäytteitä, jossa aunusta edusti säämäjärveläinen satu. Oppaan sanasto perustui kuitenkin lähinnä Ahtian yleiskarjalaan, joka oli osaksi pohjoisaunusta ja toiselta puolin Suomen puolella puhutettua eteläkarjalaa. Tälle Suomessa kehitetylle yleiskarjan kielelle käännettiin sodan aikana mm. viranomaisten käskyjä, joita painettiin latinalaisin kirjaimin, esim.

 

Sodamarshalka Mannerheim. Kuuloitus Karjalan rahvahal, 8.7.1941.  

 

Toimiessaan jatko-sodan aikana Aunuksen radion toimittajana Aimo Turunen keräsi Itä-Karjalassa lyydin, vepsän ja aunuksen aineistoa, jota hän myöhemmin käytti tutkimuksissaan. Turusen perusteoksissa on runsaasti esimerkkejä mm. Säämäjärven aunukselaismurteesta:

 

Turunen, Aimo. Lyydiläismurteiden äännehistoria I. Konsonantit. - SUST 89. Helsinki 1946.

Turunen, Aimo. Lyydiläismurteiden äännehistoria II. Vokaalit. - SUST 99. Helsinki 1950.

 

Myöhemmin kirjoituksissaan ja esitelmissään Turunen käsitteli mm. aunuksen suhteita lähisukukieliin ja aunusta koskevia kieliopillisia kysymyksiä:

 

Turunen, Aimo. Lyydin asema vepsän ja karjala-aunuksen välimurteistona. – Virittäjä, 1947, n:o 1, s. 1-12.

Turunen, Aimo. Der Nominativ Singular: bei den Bezeichnungen der Zahlwörter mit zehn in den wepsischen, lüdischen und olonetzischen Dialekten. – SUST, 1962, 125 s. 599-610.

Turunen, Aimo. Vepsän, lyydin ja karjalan hämärtyneitä yhdyssanoja. – SUST, 1968, 145  s. 225-233.

Turunen, Aimo. Vepsa, lüüdi ja karjala murrete tekkest ning nende ja teiste läänemeresoome keelte vahelistest suhetest. – Läänemeresoome filoloogia sümpoosion 1973. Teesid. Tallinn 1973, s. 30-31.

Turunen, Aimo. Vepsän, lyydin ja karjalan du- ~ dü- ja zu- ~ zü- johtimiset intransitiiviverbit. – SUSA, 1973, 72, s. 452-459. 

Turunen, Aimo. Lyydin ja aunuksen karjalaisia superstraatti-ilmiöitä. – Symposiumi 77. Helsinki 5.-11.9.1977. Esitelmien ja tiedonantojen tiivistelmät. Helsinki 1977, s. 69.

 

 

Sodan jälkeen Suomessa ilmestyivät Pekka Pohjanvalon Salmin sanakirja sekä eläin- ja kasvitieteellisessä aikakauslehdessä julkaistu Lauri Siivosen aunuksen, lyydin ja vepsän eläimistösanasto:

 

Pohjanvalo, Pekka. Salmin murteen sanakirja. – SKST 233. Helsinki 1947.

Pohjanvalo, Pekka. Salmin murteen sanakirja. Täydennysosa. Helsinki 1950.

Siivonen, Lauri. Selkärankaisten aunukselaisista nimistä. – Luonnon Tutkija, 1954, N:o 3, s. 65-75.

 

 

Osa 6. Makarovin ja Brendojevin aika

 

Sodanjälkeisinä vuosina Karjalan tasavallassa ilmestyi kansallista kirjallisuutta pääasiallisesti suomen kielellä. Karjalankieleistä kirjallisuutta julkaistiin vain niukasti, mm. kansanrunoutta, esim.

 

Karel’skie epitsheskie pesni. Predislovie, podgotovka tekstov i kommentarij V. J. Jevsejeva. Leningrad 1950. [Karjalan eeppisia lauluja]

 

1959-1990

 

Sammatuksessa syntynyt Grigori Makarov (1918-1972) oli palavasieluinen karjalan kielen puolustaja, jonka julkaisemat kirjat avaavat uuden sivun karjalan kielen historiassa. Makarov oli syntynyt kaakkoisaunukselaisessa Sammatuksen kylässä 1918 ja kuoli Petroskoissa 1972 sydäninfarktin, jonka hän on saanut puolustettuaan karjalan kieltä eräässä kokouksessa. Hänen toimittamansa laaja kaakkoisaunuksen murresanakirja, joka painettiin vasta karjalan elvyttämiskauden alussa 1990, on käytännöllisesti luonut vankan pohjan nykyisen aunuksen kirjakielen kehitykselle.

 

Makarovin elinaikana ilmestyneissä sananpolvikokoelmissaan ja venäläis-aunukselaisessa sanakirjassaan hän käytti Bubrihin kehittämää kyrilliseen kirjaimistoon pestutuvaa kirjoitustapaa. Kansanrunouden kokoelmansa Makarov otsikoi tverinkarjalaksi. Makarovien perheessä Petroskoissa puhuttiin sekä aunusta että tverinkarjalaa, joka oli hänen vaimonsa äidinkieli. Makarovin 90-vuotispäiväksi ilmestyi hänen poikansa Viktor Makarovin julkaistavaksi valmistama kolmas sananlaskukokoelma, joka ilmestyi aunuksenkielisellä nimellä latinalaisella kirjaimistolla.

 

Makarov, kansanrunotta:

 

Makarov, Grigori. Karielazet šananpolvet, privutkat, arvautukšet. Petrozavodska 1959. [Sananlaskuja, sananparsia ja arvoituksia eri karjalan murteilla. Kyrillisellä kirjaimistolla]

Makarov, Grigori. Karielazet šananpolvet, privutkat. Petrozavodsk 1969. [Kyrillisellä kirjaimistolla]

Makarov, Grigori. Karjalazet sananlaskut da sananpiät. Petroskoi 2007. [Latinalaisella kirjaimistolla]

 

Makarov, kielentutkimusta (sananlaskujen syntaksia, sanakirjat, kielennäytteet):

 

Makarov, G. N. Iz nabljudenij nad jazykom karel’skih poslovits (prostoje predlozhenie). – Trudy Karel’skogo filiala AN SSSR. Vy. 39. 1963. [sananlaskujen syntaksia]

Makarov, G. N. Russko-karel’skij slovar’. Petrozavodsk 1975. [aunuksen sanakirja kyrillisellä kirjaimistolla]

Makarov, G. N. Slovar’ karel’skogo jazyka. Livvikovskij dialekt. Petrozavodsk 1990. [aunuksen murresanakirja]

Makarov, G. N.; Rjagojev, V. D. Obraztsy karel’skoi retshi: govory livvikovskogo dialekta karel’skogo jazyka. Leningrad 1969. [aunuksen kielennäytteet]

 

Sen lisäksi Makarov tutki mm. 1800-luvun tverinkarjaista käännöskirjallisuutta. Myös Makarovin työtoveri lyydiläinen Aleksandr Baratsev julkaisi tutkimuksensa karjalan kirjoitetusta kielestä:

 

Baratsev, A. P. Karel’skaja pis’mennost’. – Pribaltijsko-finskoje jazykoznanije. Leningrad 1967, s. 89-104.

 

Lyydin ja tverinkarjalan ohella aunus on ollut akateemikko Pertti Virtarannan tutkimuksen kohteena. Virtarannan aunusta koskevia tutkimuksiaan ovat esim.

 

Virtaranta, Pertti. Die Dialekte des Karelischen. – SFU, 1972, N:o 1, s. 7-27.

Virtaranta, Pertti. Die karelischen Dialekte. (Teesid). – Congressus tertius internationalis Fenno-ugristarum. Tallinn 17.-23.VIII.1970. Teesid. 1. Tallinn 1970, s. 85.

Virtaranta, Pertti. The dialects of the Karelian language. Their classification briefly illustrated and some problems of their origin. – Congressus tertius internationalis Fenno-ugristarum. Tallinnae habitus 17.-23.VIII 1970. Pars 1. Tallinn 1975, s. 410-414.

Virtaranta, Pertti. Eräästä karjalais-vepsäläisestä kollektiivijohtimesta. - Verba docent. Juhlakirja Lauri Hakulisen 60-vuotispäiväksi 6.10.1959. toim. Pertti Virtaranta, Terho Itkonen, Paavo Pulkkinen. SKST 263. Helsinki 1959, s. 403-422.

 

Virtaranta, aunuksen kielennäytteet (lisäksi tverinkarjala ja lyydi):

 

Virtaranta, Helmi ja Pertti. Ahavatuulien armoilla. Itkuvirsiä Aunuksesta. – SUST 234. Helsinki 1999.

Virtaranta, Pertti. Juho Kujola, karjalan ja lyydin tutkija. – SKST 266. Helsinki 1960. [kielennäytteet s. 121-189].

Virtaranta, Pertti. Lähisukukielten lukemisto. – SKST 287. Helsinki 1967.

Virtaranta, Pertti; Suhonen, Seppo. Lähisukukielet. – Näytteitä uralilaisista kielistä III. Suomi 119:3. Helsinki 1983.

 

Virtaranta oli moniosaisen Karjalan kielen sanakirjan (lyh. KKS) ensimmäinen päätoimittaja. KKS:sta on nykyään tehty myös nettiversio:

 

Karjalan kielen sanakirja I–VI. – LSFU XVI, 1–6. Helsinki 1968–2005. http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/karjala.cgi

 

KKS:n aineiston järjestelmällinen kerääminen on käynnistynyt 1890-luvulla. Sanakirjaan kuuluvat mm. edellä mainittujen Arvid Genetzin, Juho Kujolan, E. V. Ahtian, Aimo Turusen ja 1930-luvulla sanakirjan toimittajana toimineen Eino Leskisen keräämät sanastoainekset.

 

1970-luvulla ims. kielentutkimuksessa vakiintui aiemmin Bubrihin esittämä käsitys aunuksen vepsänpohjaisuudesta. Sitä on perustellut ja kehittänyt Terho Itkonen, jonka mukaan ”aunukselaismurteet vuorostaan pohjutuvat todelliseen vepsäläiseen substrattiin” (1971, s. 182). Bubrihin ja Itkosen tutkielmat julkaistiin samana vuonna:

 

Bubrih, D. V. Russkoe gosudarstvo i sformirovanie karel’skogo naroda. – Pribaltijsko-finskoe jazykoznanie. Vyp. 5. Voprosy vzaimodejstvija pribaltijsko-finskih jazykov s inosistemnymi jazykami. Leningrad 1971, s. 3-22. [Venäjän valtio ja karjalan kansan muodostus]

 

Itkonen, Terho. Aunuksen äänneopin erikoispiirteet ja aunukselaismurteiden synty. Virittäjä 75 (1971), s. 153-185.

 

Joensuussa 1976 aunuksenkarjalan alkuperää käsiteltiin myös mm. Karjalan synty –symposion

alustuksissa, ks.

 

Karjalan synty -symposio 30.6.-2.7.1976, Joensuu. Alustukset. Joensuu 1977.

 

Kaunokirjallisuutta 1960-80 –luvulla. 1980-luvulla anuksenkarjalaksi kirjoittivat Vladimir Brendojev ja Paavo Lukin. Sammatuksessa syntynyt kansankirjailija Vladimir Brendojev (1931-1990) on nykyisen aunuksenkielisen kirjallisuuden klassikko ja perustaja, jonka muistoa Karjalassa hartaasti vaalitaan. Brendojevin ensimmäinen runokokoelma Anusrandaine ilmestyi Petroskoissa 1980. Se oli tärkeä tapahtuma koko Karjalan kirjallisuuden historiassa: Brendojev on nostanut äidinkielensä ja koko karjalan kielen kaunokirjallisuuden ammattitasolle. Brendojevin runoja on suomentanut ja julkaissut Aku-Kimmo Ripatti:

 

Brendojev, Vladimir. Aunusrantaseni. Kääntänyt ja toimittanut Aku-Kimmo Ripatti. Pohjoinen, 1986.

 

Ennen mainittuja aunuksenkarjalaksi kirjoitti myös säveltäjä Iivan Ljovkin, joka sepitti sanoituksia. Ljovkinin, Brendojevin ja Lukinin teoksia:

 

L’ovkin, Iivan. Ongo kaunis Karjala ja muut sanoitukset. – Maksim Gavrilov. Zhizn’ s pesnei. K 60-letiju osnovatelja Petrovskogo narodnogo hora I. I. Levkina. Petrozavodsk 1963, s. 26-35. [Julkaistu Ljovkinin 60-vuotispäiväksi. Kyrillisellä kirjaimistolla].

 

Brendojev, Vladimir. Anusrandaine. Runoja karjalaksi. Petroskoi 1980. [Latinalaisella ja kyrillisellä kirjaimistolla].

Brendojev, Vladimir. Hiilau huoli. Runoja karjalaksi. Petroskoi 1983.

Brendojev, Vladimir. Kadajikko. Runot da runoelmu. Petroskoi 1986.

Brendojev, Vladimir. Kyl’mil. Kertomuksia karjalan kielellä. Petroskoi 1988.

Brendojev, Vladimir. Sa olet armas. Runot da runokiännökset. Petroskoi 1989.

Brendojev, Vladimir. Runoja. Petroskoi 1991.

Brendojev, Vladimir. Sana, kuultu muaman suus. Karjalažet runot lapsile. Petroskoi 1991.

Brendojev, Vladimir. Jättie hyvä jälgi muale. Runot da runokiännökset. Petroskoi 1999.

 

Lukin, Paavo. Tuhkimus. Sanelemista karjalan livvin kielel. Petroskoi 1981. [kertomuksia, runoja, kansanrunoutta]

Lukin, Paavo. Mindäh kägöi kukkuu. Suarnua lapsih näh. Petroskoi 1990. [satuja]

 

Aunuksenkarjalaisia satuja, kaskuja, itkuvirsiä, kalevalanaiheisia runoja, arvoituksia, lyhytpajoja julkaistiin Viktor Jevsejevin, Unelma Konkan, Aleksandra Tupitsyna-Stepanovan, Niina Lavosen ja Terttu Kosken toimittamissa kansanrunouskokoelmissa.

 

Kansanrunoutta 1960-80-luvulla:

 

Karel’skie narodnyje skazki. Juzhnaja Karelija. Izdanie podgotovili U. S. Konkka, A. S. Tupitsyna. Leningrad 1967. [kansansatuja]

Kaskuja / Byli-nebylitsy. Sostavitel’ i perevodtshik A. S. Stepanova. Petroskoi 1973.

Karel’skie pritshitanija. Izdanie podgotovili A. S. Stepanova, T. A. Koski. Petrozavodsk 1976. [itkuvirsiä]

Karjalan kansan runot I. Kalevalanaiheiset kertovaiset runot. Kokoonpannut V. Jevsejev. Tallinn 1976.

Karjalan kansan runot II. Muita kertovaisia runoja. Kokoonpannut V. Jevsejev. Tallinn 1980.

Karjalaisia arvoituksia. Laatinut N. Lavonen. Petrozavodsk 1982.

Karel’skie tshastushki / Karjalaisia lyhytpajoja. Sostavitel’ T. Koski / Laatinut Terttu Koski. Petrozavodsk 1985.

Stepanova, A. S. Epitsheskie pesni Juzhnoj Karelii. – Fol’kloristika Karelii. Petrozavodsk 1989, s. 48-81. [tutkielma eeppisista runoista]

 

     Etnografisia tutkimuksia 1960-1980-luvulla:

 

Narody Jevropeiskoi tshasti SSSR II. Pod red. V. N. Belitser, N. I. Vorobjeva i dr. – Narody mira. Etnografitsheskije otsherki. Moskva 1964. [NL:n Euroopan puoleisen osan kansat]

Tarojeva, R. F. Material’naja kul’tura karel (Karel’skaja ASSR). Moskva-Leningrad 1965. [karjalaisten aineellinen kulttuuri Karjalan tasavallassa]

Karely Karel’skoj ASSR. Petrozavodsk 1983. [Karjalan ASNT:n karjalaiset]

 

1970-1980-luvulla suomalaiset kielitieteilijät käsittelivät aunuksen kieliopin ja leksikologian kysymyksiä muiden itämerensuomalaisten [= ims.] kielten yhteydessä:

 

Leskinen, Heikki. Imperatiivin muodostus itämerensuomalaisissa kielissä I. - Suomi 115 : 2. Helsinki 1970.

Suhonen, Seppo. Lähisukukielten muoto-oppia ja lainasuhteita. – Castrenianumin toimitteita 9. Helsinki 1974.

Lehtinen, Tapani. Itämerensuomen verbien historiallista johto-oppia. Suomen avajaa, karkajaa -tyyppiset verbit ja niiden vastineet lähisukukielissä. - SUST 169. Helsinki 1979.

Posti, Lauri. The origin and development of the reflexive conjugation in the Finnic languages. - Osmo Ikola (toim.): Congressus Quintus Internationalis Fenno-Ugristarum I. Turku, 1980.

Koski, Mauno. Värien nimitykset suomessa ja lähisukukielissä. – SKST 391. Savonlinna 1983.

Lehtinen, Tapani. Itämerensuomen passiivin alkuperästä. - Suomi 129. Helsinki, 1984.

Larjavaara, Matti. Itämerensuomen demonstratiivit I. Karjala, aunus ja vepsä. - SKST 433. Mikkeli 1986.

Larjavaara, Matti. Itämerensuomen koillisryhmän synkretistiset paikallissijat. - Virittäjä 90 (1986), s. 413-427.

Ojanen, Muusa. Suomalais-karjalais-venäläisistä kontakteista. – Kielikontakteja I. Tutkimuksia venäjän ja itämerensuomalaisten kielten alalta. Toim. Muusa Ojanen, Ilkka Savijärvi. Joensuun yliopisto 1988.

 

Aunuksenkarjalan muoto-opin ja sanaston tutkimusta jatkettiin Karjalan tiedekeskuksessa Petroskoissa:

 

Barantsev, A. P. K probleme poslelozhnyh padezhej v karelskom jazyke. – Congressus tertius internationalis Fenno-ugristarum. Tallinn 17.-23.VIII 1970. Teesid. 1. Tallinn 1970, s. 42. / Pars 1. Tallinn 1975, s. 200-203. [karjalan postpositiosijat]

Markianova, L. F. Glagol’noje slovoobrazovanije v karel’skom jazyke. Petrozavodsk 1985. [karjalan verbinjohtaminen]

Markianova, L. F. O sootnoshenii ljudikovskih i sobstvenno-karelskih elementov v nekotoryh glagol’nyh slovoobrazovatel’nyh suffiksah livvikovskogo naretshija karelskogo jazyka. – Itämerensuomalaisen filologian Symposiumi-79. Petroskoissa 22-24. toukokuuta 1979. Esitelmien tiivistelmät. Petrozavodsk 1979, s. 106-109. [aunuksen verbinjohtamisen suhdetta lyydiin ja varsinaiskarjalaan]

Dubrovina, Z. M. Glagoly russkogo proishozhdenija v karel’skom jazyke. – Itämerensuomalaisen filologian Symposiumi-79. Petroskoissa 22-24. toukokuuta 1979. Esitelmien tiivistelmät. Petrozavodsk 1979, s. 62-65. [karjalan venäläisperäiset verbit]

 

Aunuksen lauseopillisia ilmiöitä käsitteli muun karjalan yhteydessä Vieno Fedotova:

 

Fedotova, V. P. Frazeologizmy v karel’skom jazyke. Petrozavodsk 1985. [karjalan fraseologismit]

Fedotova, V. P. Prostoje glagol’noje slovosotshetanije s zavisimym odinotshnym imenem v karel’skom jazyke. – Pribaltijsko-finskoje jazykoznanije. Voprosy leksikologii i grammatiki. Petrozavodsk 1988, s. 122-138. [karjalan sanaliitot]

Fedotova, V. P. Otsherk sintaksisa karel’skogo jazyka. Petrozavodsk 1990. [karjalan syntaksi]

 

 

     Osa 7. Oma Mua (1990) ja aunuksenkarjalaisten kansallinen herätys

 

Kansalliskielen elvyttämisen kausi on alkanut Karjalan tasavallassa perestroikan alkuvuosina 1980-luvun lopussa. Uuden ajan merkittävin tapahtuma oli karjalankielisen sanomalehden ilmestyminen, joka alussa painettiin kaikilla karjalan murteilla:

 

Sanomalehti Oma Mua (vsta 1990). Petroskoi. http://omamua.rkperiodika.ru

 

Oma Mua –lehden kehitystä on seurannut virolainen tutkija Jaan Õispuu:

 

Õispuu, Jaan. Oma Mua-lehden bibliogruafii 1990-2004. Tallinn 2006.

Õispuu, Jaan. Oma Mua-lehden uudissanastoa vuosilta 1990-1997. Toimittanut Paavo V. T. Kettunen. Osa I-II. Tallinn 2003.

 

Perestroikan vuosista alkaen Karjalassa alkoi ilmestyä aunuksenkielistä

oppikirjallisuutta ja sanakirjoja. Aunuksen kielioppia ja tekstikokoelmia sisältäviä teoksia

ilmestyi Petroskoin yliopiston painamien opetusmonisteiden muodossa 1980-luvun lopusta alkaen:

 

Zaikov, P. Karjalan kielen murreoppia. Opetusmoniste. Petroskoi 1987.

Zaikov, P. M. Tekstejä karjalan kielen murteilla. / Metoditsheskij material po karel’skoi dialektologii dlja studentov III kursa. Petrozavodskij gos. universitet, Petrozavodsk 1988.

Markianova, L’udmila. Livvin murdehen foneetiekku. Opastusmoniste. Petroskoi 1992.

Markianova, L’udmila. Livvin murdehen morfologii. Nominat da abusanat. Opastusmoniste. Petroskoi 1993.

Markianova, L.; Il’jina, O.; Kuz’mina, N. Tekstukogomus paginurokkoih näh livvin murdehel. Petroskoi 1994.

Markianova, L’udmila. Livvin murdehen morfologii. Verbit. Adverbit. Opastusmoniste. Petroskoi 1995.

Lettijeva, G. E. Sanalipas. Opastundukniigu karjalan kielen paginurokkon nah (varzinkajalan, livvin da luudin murdehet). Ven’an Federatsion ulizen da ammatillizen opastandan ministerio. Petroskoin valdivonuliopisto. Petroskoi 1997.

 

1990 ilmestyi Ludmila Markianovan ja Zinaida Dubrovinan aunuksen aapinen Aberi, jonka jälkeen Karjalan tasavallassa valmistettiin oppikirjoja, lukukirjoja, harjoituskokoelmia ja muuta opetuskirjallisuutta aunuksenkarjalaksi:

 

Markianova, Lüdmila; Dubrovina, Zinaida. Aberi. Karjalan kielel liugiläizii lapsii häh. Petroskoi 1990.

Markianova, L’udmila. Kirjuniekku. Opastundukniigu 2. kluasan liugiläzii lapsii näh. Petroskoi 1992.

Boiko, Tatjana. Oma sana: Luvendukniigu liugiläzii algukluasoin lapsii näh. Petroskoi 1993.

Kocerina, J. J. Opastummo livvin kieldü. Petroskoi 2004.

Bogdanova, Leena; Šcerbakova, Tamara. Karjalan kielen harjoituskogomus livvin murdehel. III-IV luokku. Petroskoi 2004. http://fulib.ru/books.php?action=viewKarjalankieli

Bogdanova, Leena; Kondratjeva, Svetlana. Karjalan kielen harjoituskogomus livvin murdehel. V luokku. Petroskoi 2004. http://fulib.ru/books.php?action=viewKarjalankieli

Žarinova, O. M. Opastus da kazvatus karjalan kielel (livvin murreh). Petroskoi 2006.

Gilojeva, N.; Rudakova, S. Karjalan kielen livvin murdehen algukursu. Petroskoin yliopisto 2009. http://opastajat.net/opastus/algukursu/algukursu.html

 

Markianova on julkaissut 2002 aunuksen kieliopin, josta on myös saatavana nettiversio:

 

Markianova, L’udmila. Karjalan kielioppi. Petroskoi, Periodika 2002. Verkkokielioppi: http://opastajat.net/opastus/grammar/index.html

 

Petroskoissa julkaistuja sanakirjoja ja keskusteluoppaita:

 

Makarov, G. N. Slovar’ karel’skogo jazyka. Livvikovskij dialekt. Petrozavodsk 1990. [aunuksenkarjalan sanakirja]

Markianova, Ludmila; Boiko, Tatjana. Karjal-ven’alaine sanakniigu [opiskelusanakirja]. Petroskoi 1996.

Fedotova, V. P. Frazeologitsheskij slovar’ karel’skogo jazyka. Petrozavodsk 2000. [karjalan fraseologinen sanakirja]

Fedotova, V. P. Deskriptivnyje glagoly v karel’skom jazyke. Slovar’. Petrozavodsk 2002. [karjalan deskriptiiviverbien sanakirja]

Filippova, Jelena. Ven’alas-karjalaine paginsanakirju. Petroskoi, 2009.

 

Karjalan tasavallan sanastokomitean julkaisuja:

 

Lingvistiekkuterminät. Tazavallan sanastokomissii. Bülleteni n:o 1. Petroskoi 2000.

Školasanasto. Tazavallan sanastokomissii. Bülleteni n:o 2. Petroskoi 2000.

Ühteiskunnallis-politiekalline sanasto A-O. Tazavallan sanastokomissii. Bülleteni n:o 6. Petroskoi 2003.

Ühteiskunnallis-politiekalline sanasto P-Ja. Tazavallan sanastokomissii. Bülleteni n:o 8. Petroskoi 2004.

Fauna- da florasanasto. Tazavallan sanastokomissii. Bülleteni n:o 10. Petroskoi 2005.

 

Muualla painettuja sanakirjoja ja sanastoja:

 

Punttila, Matti. Impilahden karjalan sanakirja. – LSFU XXVII. Helsinki 1998. [hakusanat Ahtian yleikarjalaa]

Tast, Juha-Lassi. Omua tšomua. Aunuksenkarjalan murteen sanakirja. Helsinki-Juva 2000.

Õispuu, Jaan. Oma Mua-lehden uudissanastoa vuosilta 1990-1997. Toimittanut Paavo V. T. Kettunen. Osa I-II. Tallinn 2003.

Markianova, Ljudmila; Pyöli, Raija. Sanakirja suomi–karjala. Kuopio 2008.

 

Näytteitä karjalan kielestä –kokoelma (1994) koostuu Karjalan tiedekeskuksen tutkijoiden keräämästä aineistosta. Kokoelmaan kuuluvat aunuksen näytteet (s. 271-348, yht. 77 s.) ovat koonneet ja litteroineet Vladimir Rjagojev ja Ludmila Markianova:

 

Näytteitä karjalan kielestä I. Karjalan tasavallan ja Sisä-Venäjän karjalaismurteet. Joensuu – Petroskoi 1994.

 

     2000-luvulla julkaistuja aunuksen kielennäytteitä edustaa Raija Pyölin kokoelma:

 

Pyöli, Raija. Elostu paginan välis. Nykyaunusta ja karjalaiskulttuuria. Lahti 2000.

 

1990-luvulla Suomessa ilmestyi lisää tutkielmia, joissa käsiteltiin aunuksenkarjalaan liittyviä kielellisiä asioita, esim.

 

Grünthal, Riho. Livvistä liiviin. Itämerensuomalaiset etnonyymit. – Castrenianumin toimitteita 51. Helsinki 1997.

Itämerensuomalaiset. Heimokansojen historiaa ja kohtaloita. Toimittanut Mauno Jokipii. Jyväskylä 1995.

Koivisto, Vesa. Itämerensuomen refleksiivit. - SKST 622. Helsinki 1995.

Laakso, Johanna. Translatiivinen verbinjohdin NE itämerensuomalaisissa kielissä. - SUST 204. Helsinki 1990.

Pyöli, Raija. Venäläistyvä aunuksenkarjala. Kielenulkoiset ja -sisäiset indikaattorit kielenvaihtotilanteessa. - Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja n:o 18. Joensuu 1996.

Salminen, Tapani. Pohjoisten itämerensuomalaisten kielten luokittelun ongelmia. – Oekeeta asijoo. Commentationes Fenno-Ugricae in honorem Seppo Suhonen sexagenarii 16.V.1998. – SUST 228. Helsinki 1998, s. 390-406.

 

2000-luvulla Petroskoissa on valmistunut uusia lisensiaatintöitä karjalan kielentutkimuksen eri aloilta. Näitä töitä on saatavana ainakin sähköisessä muodossa:

 

Muoto-oppia:

 

Bogdanova, J. V. Vozvratnoje sprjazhenije v dialektah karel’skogo jazyka. Kandidatskaja dissetatsyja. Petrozavodsk 2003. Ks. kuvaus: http://www.dissercat.com/content/vozvratnoe-spryazhenie-v-dialektakh-karelskogo-yazyka [karjalan refleksiiviverbien konjugaatio]

Gilojeva, N. M. Voprositel’nyje, neopredelennyje i obobshtshitel’no-opredelitel’nyje mestoimenija v dialektah karel’skogo jazyka. Kandidatskaja dissetatsyja. Petrozavodsk 2003. Ks. kuvaus: http://www.dissercat.com/content/voprositelnye-neopredelennye-i-obobshchitelno-opredelitelnye-mestoimeniya-v-dialektakh-karel [karjalan pronominit]

Rodionova, A. P. Puti razvitija poslelozhnoi sistemy karel’skogo jazyka ot analititsheskoi kostruktsii k forme slova, na materiale livvikovskogo naretshija. Kandidatskaja dissertatsija. Petrozavodsk 2007. Ks. kuvaus: http://www.dissercat.com/content/puti-razvitiya-poslelozhnoi-sistemy-karelskogo-yazyka-ot-analiticheskoi-konstruktsii-k-forme [aunuksen postpositioiden käyttö ja postpositiosyntyiset sijat; tutkielmassa käsitellään sekä muoto- että lauseopillisia ilmiöitä]

 

Lauseoppia:

 

Naumova, M. V. Glagol’noje upravlenije v livvikovkom naretshii karel’skogo jazyka. Kandidatskaja dissetatsyja. Petrozavodsk 2006. Ks. kuvaus: http://www.dissercat.com/content/glagolnoe-upravlenie-v-livvikovskom-narechii-karelskogo-yazyka [aunuksen verbin rektio]

 

Leksikologia:

 

Pashkova, T. V.  Narodnyje nazvanija boleznej v karel’skom jazyke. Kandidatskaja dissetatsyja. Petrozavodsk 2008. Ks. kuvaus: http://www.dissercat.com/content/narodnye-nazvaniya-boleznei-v-karelskom-yazyke [tautien nimiä karjalassa]

Kovaleva, S. V. Pis’mennaja traditsyja i leksitsheskij potentsyal jazyka, na materiale karel’skogo jazyka. Kandidatskaja dissetatsyja. Petrozavodsk 2006. Ks. kuvaus: http://www.dissercat.com/content/pismennaya-traditsiya-i-leksicheskii-potentsial-yazyka-na-materiale-karelskogo-yazyka [karjalan kirjoitettu kieli ja sanavarasto]

Zharinova, O. M. Zoonimitsheskaja leksika karel’skogo jazyka. Kandidatskaja dissertatsija. Petrozavodsk 2006. Ks. kuvaus: http://www.dissercat.com/content/zoonimicheskaya-leksika-karelskogo-yazyka [karjalan eläinsanasto]

 

 

Karjalankielistä kirjallisuutta, erityisesti sen nykytilannetta tutkii Petroskoissa Natalia Tsikina:

 

Tshikina, N. V. Karjalankielisen kirjallisuuden nykytilanne Karjalan tasavallassa. - Tutkielmia vähemmistökielistä Jäämereltä liivinrantaan: Vähemmistökielten tutkimus- ja koulutusverkoston raportti VI. – Studia Humaniora Ouluensia 2. Toimittaneet Hannakaisa Holmi ja Helena Sulkala. Oulu 2006. S. 102–107. http://herkules.oulu.fi/isbn9789514283703/isbn9789514283703.pdf

Tshikina, N. V. Sovremennoje sostojanije literatury na karel’skom jazyke: problema natsyonal’nogo hudozhestvennogo samosoznanija v postsovetskuju epohu. Kandidatskaja dissetatsyja. Petrozavodsk 2007. Ks. kuvaus: http://www.dissercat.com/content/sovremennoe-sostoyanie-literatury-na-karelskom-yazyke-problema-natsionalnogo-khudozhestvenno

 

1990-2000 -luvulla Petroskoissa julkaistiin uusia historiallis-etnografisia tutkimuksia karjalaisista, esim.

 

Klementjev, J. I. Karjalažet (Karely). Etnografitsheskij otsherk. Petrozavodsk 1991.

Pribaltijsko-finskie narody Rossii. Otvetstvennye redaktoty: J. I. Klementjev, N. V. Shlygina. - Serija ”Narody i kul’tury”. Moskva 2003. [Venäjän ims. kansat]

Klementjev, J. I. Karjalazet. Histouriellis-etnografilline kuva. Petroskoi 2008.

 

Kotshkurkina, S. I. Priroda Olonetskoj zemli. Pervyje poselenija. - Drevnij Olonets. Petrozavodsk 1994. [Aunuksen astutushistoriaa]

Kotshkurkina, S. I. Narody Karelii: istorija i kul’tura. 2-je izdanie. Petrozavodsk 2005. [Karjalan kansat]

 

Sovremennoje sostojanije i pespektivy razvitija karel’skogo, vepsskogo i finskogo jazykov v Respublike Karelija. Materialy nautshno-praktitsheskoi konferetsii 31 oktjabrja 2002 goda. Petrozavodsk 2004. [Karjalan ims. kielten nykytilanne ja tulevaisuudennäkymät, konferenssin materiaalit]

 

Kansanrunoutta 1990-luvulla ja myöhemmin. Huom. 2 lukukirjaa opetusta varten:

 

Stepanova, A. S. Aukaisen sanaisen arkun. Hrestomatija po karelskomu fol’kloru dlja utshashtshihsja shkol Karel’skoj ASSR. Petrozavodsk 1991. [lukukirja]

Lavonen, N. A. Karjalan rahvahan runoja / Karel’skij fol’klor. Lukukirja / Hrestomatija. Petrozavodsk 1992.

Jevsejev, V. J. Karjalais-suomalainen kansaneepos. 1. ja 2. kirja. – Epos narodov Jevrazii. Moskva 1994.

Mironova, V. P. Anuksen karjalazien eeppizet pajot. Petroskoi 2006.

Karjalaisia arvoituksia ja sananlaskuja / Karelian riddles and proverbs / Karel’skie zagadki, poslovitsy, pogovorki. Podobral i proilljustriroval Dmitrij Moskin. Perevod: M. Pahomov (finskij jazyk). Petrozavodsk 2008.

 

1990-luvulta alkaen aunuksenkarjalaksi on ilmestynyt huomattava määrä kaunokirjallisia teoksia, eniten runoja ja kertomuksia. 1990-luvulla aunuksenkarjalaksi ovat kirjoittaneet Zinaida Dubinina, Olga Mišina, Aleksandr Volkov, P’otr Sem’onov, Vas’a Veikki, muusikko Santtu Karhu ym. Aunuksenkarjalaisten kirjailijoiden tuotantoa on esitetty mm. seuraavissa antologioissa:

 

Omil pordahil. Runot da kerdomukset karjalan kielel. Kerävökniigu. Petroskoi 1999.

Karjalan pagin. Kauniskirjutuksen antologii. Sostaviteli: A. I. Mishin, A. L. Volkov. Petrozavodsk 2003.

Kuum öö. Soome-ugri rahvaste tänapäeva luulet. Koostanud ja tõlkinud Arvo Valton ja Jaan Õispuu. Tallinn 2006.

 

1990-luvulla Raamatunkäännösinsituutti käynnisti toiminnan Uuden Testamentin ja Psalmien aunuksennoksen aikaansaamiseksi. Ennen koko aunuksenkielisen Uuden Testamentin (Uuzi Sana) julkaisemista käännettyjä osia julkaistiin erillisinä kirjoina (mm. evankeliumit) ja sarjajulkaisuina Oma Mua –sanomalehdessä. Käännöstoimintaan osallistuivat mm. Kotkatjärven opettaja Zinaida Dubinina ja tutkija Vladimir Rjagojev:

 

Jiesuksen elaigu. ”Jeesuksen elämä” livviksi (aunuksenkarjalaksi). Biblien kiännösinstituuttu. Painettu Suomes 1991.

Biblii lapsile. Biblien kiänändüinstituuttu. Stokgol’m-Petroskoi 1995.

Uuzi Sana (livvikse). Biblien kiännändüinstituuttu. Helsinki-Petroskoi 2003 [huom. Painettiin aluksi 1990-luvulla erillisina kirjasina].

Psaltiri. Psalmit livviksi (aunuksenkarjalaksi). Petroskoi 2006.

 

Dubinina on kääntänyt livviksi myös Kalevala-eepoksen, jonka 512-sivuisen livvinnöksen Karjalan Kielen Seura julkaisi 2009.

 

2000-luvulla Karjalan Kielen Seuran (per. 1995 Suomessa) julgavot.

 

Opetus- ja tiedekirjallisuutta:

 

Penttonen, Martti. Tietotehniekkua Karjalakse, 2005.

Penttonen, Martti. Karjal-Suomi-Karjal sanakniigu, 2006.

Markianova, L’udmila; Mensonen, Aaro. Opastummo Karjalakse: Lugemistu aiguzile. Petroskoi 2006.

Markianova, L’udmila; Mensonen, Aaro. Opastummo Karjalakse: harjoituskogomus.

Mensonen, Aaro. Taratammo karjalakse, 2008.

Wuorikoski, Jukka-Pekka. Kirjuta Kaunehesti Karjalakse. Luojan kirjuttamizen alguopastai, 2008.

Ahtia, E. V. Karjalan kielioppi. Äänne- ja sanaoppi, 2009. [Näköispainos]

Perinteisiä karjalaisia etunimiä. Lyhyt nimiopas. Toimittanut Pertti Lampi. Helsinki 2009.

Penttonen, Martti. Kuvasanakniigaine, 2010. http://opastajat.net/opastus/hangman/kuvask/1.html

 

Kaunokirjallisuutta:

 

Anuksen silmykaivozet, 2008.

Kalevala. Livvinnös: Zinaida Dubinina, 2009; 512 s.

Jansson, Tove. Tiedoiniekan hattu. Helsinki-Porvoo 2009. [Muumilaakson tarinoita]

Jansson, Tove. Varattavu Iivananpäivy. Porvoo 2010. [Muumilaakson tarinoita]

Kuismin, Mikko; Kähäri, Maria [kuvitus]. Niina Nieglikon sygyzy. Porvoo 2011. [lasten kuvakirja]

 

Karjalaisten muistelmakokoelmia eri murteilla:

 

Ruado – karjalazet mustellah, 2007.

Pruazniekku – karjalazet mustellah, 2009.

Kondien ker marjas – karjalazet kirjutetah. Toim. Martti Penttonen, Kuopio 2012.