NÄYTE

Haastateltava: runonlaulaja Arvi Salo (Suistamo)
Puhelinhaastattelu: Helsinki 20.11.2020
Haastattelija: Miikul Pahomov
Lehtiversio julkaistu: Karjalan Heimo 11–12/2020, s. 190–191
Kuva: Arvi Salo Suistamon Perinneseuran joulujuhlissa (Tapio Maljonen/Karjalan Heimo)



Arvi Salo, viimeinen runonlaulaja


Arvi Salo (88 v.) on tiettävästi viimeinen syntyperäinen runonlaulaja, joka on oppinut runonlaulannan omassa kylässään. Arvi on syntynyt maaliskuun 9. päivänä 1932 Suistamon pitäjän Suur-Saran kylässä ja muistaa sieltä Onoilan ja muita runonlaulajasukuja, joiden perinnettä hän on myös jatkanut. Arvi on toiminut ansiokkaasti Suistamon Perinneseurassa, ja häntä tunnetaan karjalaispiireissä erityisesti karjalankielisten juttupiirien järjestäjänä. Tutkija Miikul Pahomov haastatteli Arvi Saloa 20. marraskuuta 2020 suomeksi ja karjalaksi. Haastattelua on litteroitu pätkittäin Karjalan Heimossa julkaistua lehtijuttua varten, ja sitä esitetään lyhennettynä luettavassa muodossa. Haastateltavan puheen murreominaisuuksia on litteroinnissa säilytetty.




- Minä haluaisin erityisesti tästä runosta kertoa. Vieläkö muistatte sen?

Minkäaiheine se oli?

- No siinä oli jotain Väinämöisestä.

Niitähä on suuhun sattunu, niitä semmosia runoja ollu. [--]

- Minulla on sellainen näkemys, että nykyään ei enää ole varsinaisia runonlaulajia...

No kyllä, on noita kirjallisuuden lukijoita, noita nuoria, mitkä lukevat runoja, mutta ei se ole samanlasta, mitä on se alkuperäne murre.

- Mutta eikös teidän runonne ollut ihan alkuperäinen?

Tämä oli kyllä alkuperäne, joo. [--]

- A kuibo tämä mänöy karjalan kielel?

Vaka vanha Väinämöine,
tiedäjä iänikune
nostiba polven merestä… [--]

Ilmeisesti se on ollu tuosta maailman luomisesta tai jotenki se on ollu. [--]

- Selgie dielo! Vielägö pagizetto karjalakse?

No kyllä, minä maltan pagista karjalan murrettaki. Suistamon murretta myö sisaren kans joskus aina pagizemmo ihan, mutta paljon on unohtunnu.

- No mimmoni tämä Suistamon murreh sitte on?

Suistamon murre on tuoda, se on pagista ku bratanoi tavotammo. Lapsena tuli sitä aika paljon muisteltua. Meillä oli Suistamon murteella karjalan kielen kurssiaki tuossa Karjalatalolla, mutta nyt on tullu tämä korona-aiga sun muuta ja sitte ku algaa jo igäägi tulla nii paljo…

- No voittogo työ kertoa omas kyläs omal murtehel?

Mie olen Suistamon pidäjäs syndynny yheksäs päivä maaliskuuda kolmekymmentä kaks. Lapsuus oli sielä. Meidä oli lapsinlauma, oli 7–8 lasta. Sitte kolmekymmentä yheksän sytty soda. Olemmo sisaren kans muistellut, kun marraskuun viimeisenä yönä rupee rajalta päi jyske kuulumaa, ja sitte vähän ajan perästä alko se evakuointi. [--] Kolmekymmentä kaks olin syntyny ja kolmekymmentä yheksän alko se sota.[--]

- No teil oli tämä Suur-Saran kylä…

Suur-Sargakylä oli. [--] Siinä oli niitä asumuksia aika paljon. Meil oli semmone vaihteleva maasto ku mägiä ja mägiä, mägirindees peldoo, meččiä ja Sarrajogi virdaa siidä ohi kylää. Se oli semmosta karjalasta maisemaa. [--] Sarrajogi laski Sarrajärvee ja Sarrajärvestä laski sitte Homilankoskien kautta joski Jänisjärvee. [--]

- A oligo čoma kylä teil?

Čoma, lagie kylä oli, kyllä! Asumukset oli mägilöin rindees. Siihe vill’at kazvoi, perunat-kartohkat kazvoi, kai kazvoi hyvin. [--] Enne sodua aika hyvin pärjättiin omilla vill’oilla siinä ku kartohkanpellot ja juurikazvimaida oli ja muida. Oliha tietysti Leppäsyrjän asemal kaks kauppua, että siinä sai muida tykötarpeita. Koffit ja sogurit tuodii kaupasta – puodiš, puodiš suadii sokerit.

- Selgie! A oligo kandelehta teil?

Oli kanteleensoittajia! Minä nyt en muista niitä ihan tarkalleen, mutta siinä kyllä kanteleensoittajia oli. Siinähän Sarrankyläs oli se kuuluisa Iivan Onoila. Onoila oli samas kyläs ollu, ja sitte on siinä ollu noita, kyllä!

- No oligo tämä viiskieline vai mimmone tämä kandeleh oli?

Ne oli niitä isoja kanteleita. Minä vasta sodan jälgeen kuulin viiskielisistä. Ne oli niitä ihan isoja kanteleita.

- No äijägö oli kieldä kandelehes?

[--] Minä nyt en muista, paljonko siinä oli kieliä. Oli siinä aika paljon niitä, joo kyllä. [--]

- No kuibo kandelehta luajittih?

Kandeleen luadijad oli ihan eri mužikkoi. Ei se ihan käin kiändehes rodinnuh. Ne oli varmasti isoja hommia, isoja töitä ne isot kandeleet.

- A mittumas puus?

Eiköhä se koivusta tai jostain ollut.

- Entä ne kielet, mistä tehtiin kielet?

[--] Jouhikieliä oli ja muita, hevosen jouhesta…

- A naglat, puiset? [--]

Puustaha ne tietysti oli, ja oliha niitä metallisiaki, 1930-luvun jälkeenpäi tuli. Mutta minä nyt en ole ihan varma, ku en ole pitkiin aikoihin kannelta nähny. Kyllä, ne on varmasti kestäviä vehkeitä ollu ja niillä on säveltä löytyny.

- Nu muistatko sie, oliko siinä mitään osia? [--]

Siinähä oli ne, missä oli ne kielet kiinni, ja niitähä soitettii ilmeisesti sormilla ja kynsillä. Ja sitte käsissä oli se, millä ne napsutteli näitä kieliä.

- Juu! Kertoisitko kirkossakäynnistä? Oliko teillä oma kirikkö?

Ei ollu! Meilt oli viistoista kilometriä, oli kirikkö. Suistamon pidäjän, Suistamon kirkonkylä. Viistoista kilometriä oli matkua. Ei sinne joga suovattan piästy, sinne kirkkoon. Kel oli hebozie ja sun muida, kyllä ne tietysti kävivät siellä, mutta ei sinne ihan kai rahvas piässy joga pyhänä kirkkoo. Mut keviäzin oli ja syksyzin oli kylänluguzie, papit käydii kylis, isommissa taloissa. Siinä oli semmosia pyhäkouluja ja sun muita.

- No mikä pyhä oli teijän kylässä? [--]

Ill’an pruažniekkaha siinä oli ja sitte Pokrovua sun muuda, mutta minä nyt en niitä muista.

- Kuka oli pappina? Oliko Ryymin?

Lähtiessä oli Ryttyläine ja sitte oli Ryyminki. Mutta Ryttyläine oli silloin kun viimeks lähettiin nelläkymmentä nellä.

- Oligo tämä pravoslaunoi pappi, Ryttyläini? [--] Ortodoksinen?

Ortodoksineha se oli, mutta silloi ku oli rakentaneet sen Suojärven radan, niin sinne tuli sitte näitä luterilaisiaki. Oliha niitä siellä asukkaita, mutta valtaväestö oli ortodokseja. [--] Papin nimi oli Aleksanderi Ryttyläine. [--] Minä olin vasta nii nuori silloi ku sieltä enskerran lähettii. 10–12-vuotias olin ku sitten nelläkymmentä nellä lähettii viimeisen kerran. Mutta kyllähä Ryttyläine oli Joensuussa sitte pappina, oli kans, mutta en minä häntä sen kummemmin tienny. [--]

Oliha siinä niidä kirkonmužikkoi, iso pidäjähän se oli ja oli siellä pappiloi ja lukkariloi.

- No kerro nyt näistä runonlaulajista! Ketkä ne olivat, olivatko vanhoi mužikkoi?

No, vanhoi mužikkoiha ne oli ja oliha niitä Suistamon pidäjäs niitä runonlaulajia useampiakin. Mut Onolan Iivan oli Sarrankyläs ollu. Minä en ollu silloi vielä syndynykää, ku se on visiinki kuollu.

- Oliko ”Onola” vai ”Onoila”?

[--] Virallisestiha se oli ”Onoila”, mutta myö sanottii omalla murteella ”Onola”. No, Onolan Iivan tämä oli, kyllä jo! Oli tämägi senaigune isäntä – minäki muistan hänet – oikein mukava mužikka se, nykyisen aigune isäntä. Brihaččuloin ker aina paginua pidi, ja minun isän kans oli tämä senaigune isäntä hyviä kavereita.

- Entäs tämä Lipiččä, ongo tuttava?

No Lipičöidä sun muida oli, kyllä minä kuulin niistäki, mutta minä ilmeisesti en koskaan nähny.

- No mittumas kyläs hyö elettih, nämät Lipičät?

Minä en muista, mistä kylästä ne oli. Oliks ne Koitosta tai mistä ne oli?

- No kuibo Onolan Iivan sit pajatti?

[--] ”Lyögäämme käsi kädehen, sormet sormien lomahan,” sillee se laulo.

- A midä ielleh?

En minä tässä nyt muista sen kummemmin.

- A kuibo ”vaka vanha Väinämöine” mänöy?

Vaga vanha Väinämöine,
tiedäjä igäikune,
lähtemmö laulamahan [--]
sormet sormien lomahan. – Vot sillee vot, kyllä!

- A mitä Väinämöizen polvesta pajatettih?

Kun on jo kansakoulussa oltu, nii kansakoulun lukukirjassaki oli siitä maailman luomisesta, nii tuota... [--]

- Onko tämä kansanruno vai onko tämä opittu kirjasta?

No se on ollu tämmöne, kansanperintönähä se on ollu, kyllä!

- Kylässä?

Se oli kylässä ja mie luulen, että se on Kantelettaressaki ollu, se runo.

- Sama?

Sama!

- Mitä rahvas pajatettih?

[--] Nii ku ne ukot rupes laulamaa, nii ne laulovat sen maailman luomisesta ja kaikenlasta.

- No laula sie kui hyö laulettih!

[--] Lyögäämme käsi kädehen,
sormet sormien lomahan. En, kyll, minä en muista enämbiä!

- A pajattiko yksi mužikka vai kaksi?

No siinä oli kaks! Siinä oli muistaakseni… En mie muista, ketä siinä oli Onolan kans. Iivan on ollu ja... Mie en muista yhtään... Kaks on siinä pitäny olla!

- No rosskaži sie, konza pajatettih!

Kanteleel säestetii! [--] Illaččulois ja sielä kierdi näidä runonkeriäjiä. Ja silloi, ku ukot innostuivat. Se sanoo: ”Harvoin yhtehen yhymmö…”. Aina ku saatettii ukot löytää toine toisensa, niin ruvettii laulamaa ja...

- No oligo tämä pruazniekka-aigana?

Se oli pruažniekka-aiga ja se oli jo, ku oli joulupruažnikkoi ja muidagi pyhiä, nii tuota, kyllä!